Näytteleminen

Luova saavutettavuus vaikuttaa näyttelemiseen monella tavalla. Näyttelijät voivat hyödyntää luovan saavutettavuuden menetelmiä esimerkiksi roolinrakentamisessaan ja kanssanäyttelemisen vahvistamiseksi. Luova saavutettavuus voi myös virittää näyttelijän erityisen avoimeksi ja muuttaa käsityksiä yleisöstä.

Ensemble ja harjoitusprosessi

Livsfarligt på allvar! -esityksen näyttelijöinä toimi kahdeksan DuvTeaternin näyttelijää ja yksi tukinäyttelijä, viisi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäopiskelijaa, yksi viittomakielinen free lance näyttelijä ja näyttelevä viittomakielen tulkki. 

Harjoitusprosessi oli poikkeuksellisen pitkä. Se sisälsi tietoa viittomakielestä, kuurojenkulttuurista, kuvailutulkkauksesta ja selkoviestinnästä. Riittävä aika sekä paljon uutta tietoa antoi ensemblelle mahdollisuuden kehittää näkemyksiään roolinrakentamisesta, kanssanäyttelemisestä ja kommunikoinnista.

Uusia näkökulmia syntyi ainakin:

• ensemblen keskinäiseen näyttelemiseen

• roolinrakentamiseen ja repliikkeihin

• kehollisuuteen ja läsnäoloon

• kanssanäyttelemiseen ja vuorovaikutukseen

• yleisön moninaisuuteen

Tällä sivulla näyttelijäopiskelijat Josef Donner ja Vega Adsten kertovat kokemuksistaan luovan saavutettavuuden parissa. Tekstissä kuuluu lisäksi näyttelijäopiskelija Niko Nordströmin ja Willjam Tigerstedtin kommentteja.

Videolla näyttelijäopiskelijat Josef Donner ja Vega Adsten esittelevät itsensä:

 

Aikaa oppia tuntemaan toisensa

Näyttelijöiden yhteinen työpaja-, harjoitus- ja esitysjakso kesti yhteensä noin kaksi ja puoli vuotta. Pitkä kesto antoi näyttelijöille mahdollisuuden tutustua kunnolla toistensa vahvuuksiin, tapoihin toimia ja kommunikoida sekä tuen ja avun tarpeisiin. 

Kesto antoi myös mahdollisuuden oppia ymmärtämään, miten ensemble voi tukea toisiaan sisältä käsin ja miten viittomakielinen näytteleminen sekä kuvailutulkkaus tulevat osaksi näyttelijöiden välistä dialogia ja kanssanäyttelijyyttä. 

Videolla Donner kertoo, miten prosessi uuden ensemblen kanssa aloitettiin:

Roolihahmo, joka kuvailutulkkaa

Sekä Adsten että Donner kertovat, kuinka luovan saavutettavuuden osa-alueet inspiroivat heitä uudenlaiseen tapaan suhtautua roolihahmojen rakentamiseen. 

Adstenille muutos liittyi erityisesti kuvailutulkkaukseen. Adsten esitti esityksessä Gunillaa, joka oli yhdessä siskonsa Margaretan (jota näytteli DuvTeaternin näyttelijä Karolina Karanen) kanssa esityksen päähenkilö. Gunillan repliikkeihin kirjoitettiin merkittävä määrä kuvailutulkkausta, kun taas Margaretin selkokielisissä repliikeissä kuvailuja oli vähemmän. 

Tämä rakensi siskoksista hyvin erilaiset: Adstenin esittämä Gunilla kommentoi lähes koko ajan niin siskonsa ulkonäköä ja tekemistä kuin heidän yhteisiä toimintojaan. Tämä teki Gunillasta naiivin ja neuroottisen oloisen. Margareta taas vaikutti vähäsanaisempana rauhallisemmalta ja siskoaan itsevarmemmalta.

Videolla Adsten kertoo esimerkin siitä, miten kuvailutulkkaus vaikutti hänen hahmoonsa Gunillaan:

 

Adstenille oli uutta rakentaa hahmo niin sanotusti ulkoa sisäänpäin. Kuvailutulkkaus ja vahva kontakti kanssanäyttelijä Karolina Karaseen rakensi Gunillan hahmon huomaamatta. Hahmo ei tarvinnut rakentuakseen psykologista pohdintaa tai erillistä taustatarinaa. Adstenille tämä oli mielekäs, uusi tapa tehdä työtä.

Viittomakielen vaikutus keholliseen ilmaisuun

Yksi hahmoihin ja näyttelemiseen vaikuttava asia oli myös kahden näyttelijän käyttämä viittomakieli. 

Näyttelijäopiskelijat Niko Nordström ja Willjam Tigerstedt kuvailevat viittomakielen läsnäolon vaikuttaneen näyttelemisen fysiikkaan. Vaikka kaikki näyttelijät eivät itse viittoneetkaan, lisäsi kanssanäyttelijän viittominen myös ei-viittovien näyttelijöiden fyysisyyttä. 

Viittovien kanssanäyttelijöiden liike lisäsi siis kaikkien kehollista tietoisuutta ja ilmaisua. Nordström kuvailee viittomakielen yhdistäneen ruumiinliikettä ja puhetta voimakkasti toisiinsa. 

Toisaalta ajatus ei-näkevästä yleisöstä lisäsi mahdollisuuksia miettiä, kuinka oma roolihahmo viestii äänellisesti muutenkin kuin puheen kautta. Nordström oli esimerkiksi keskittynyt siihen, kuinka hahmon takki liikkuessaan pitää ääntä ja kertoo samalla siitä, miten ja missä hahmo näyttämöllä liikkuu.

Näyttelijöiden välinen hämähäkinverkko

Viittomakieli oli myös yksi tekijä näyttelijöiden välisen vahvan kontaktin rakentumiseksi. Ei-viittomakielisten näyttelijöiden oli seurattava kanssanäyttelijän viittomista eri tavoin ja erilaisella tarkkuudella kuin puhuvan kanssanäyttelijän puhetta. 

Adstenille näyttelijöiden välisyys oli kuin näyttelijöiden välinen hämähäkinverkko, jonka liikettä oli aistittava koko ajan. Donner puhuu samaa asiaa kuvatessaan, kuinka harjoituksia ja esityksiä varten oli viritettävä itsensä erityisen avoimeksi ja laajentaa katseensa äärirajoille saakka. 

Parhaimmillaan yhteys toisiin näyttelijöihin auttoi päästämään irti itsekontrollista ja rutiineista. Prosessin aikana kaikilta näyttelijöiltä vaadittiinkin tavallista enemmän avoimuutta kohdata muutoksia ja seurata useita kieliä. Tämä oli kuormittavaa, mutta myös hyvin antoisaa. 

Uusi näkökulma yleisöön

Donner kertoo, että luovan saavutettavuuden myötä hänen käsityksensä yleisöstä muuttui. Sen sijaan, että hän ajattelisi yleisöä “normatiivisena yleisönä” on Donnerin mukaan syytä ajatella yleisö monimuotoisena joukkona yksilöitä. Yleisössä on tilaa vastaanottaa monenlaisia erilaisia kerronnantapoja yhden oikean tai vain yhden valitun kerronnantavan sijaan. 

Taiteilija voi pitää kiinni omasta visiostaan, kunhan hän huomioi sen, että katsojilla voi olla monenlaisia tarpeita ja kykyjä seurata ja tulkita taidetta.

Seuraavalla videolla Donner kertoo uudesta näkökulmastaan yleisöön:

Terveiset toisille näyttelijöille

Lopuksi vielä Adstenin terveiset toisille näyttelijöille: